keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Etumatkaa kurotaan - vauhti kiihtyy!

Susanna Rautio (vas.) työskentelee Kansa-koulu-hankkeen aluekoordinaattorina ISO-alueella ja Päivi Röppänen erityisasiantuntijana Istekki Oy:n Sote-palvelut -yksikössä.

 
Sosiaalihuollon tiedonhallinta on tunnetusti jäänyt jälkeen terveydenhuollosta. Etumatkaa kurotaan kuitenkin kiinni hyvää vauhtia. Sosiaalihuollon Kanta-palveluihin valmistaudutaan eri puolilla valtakuntaa ihan rytinällä.
Konkreettisena osoituksena ovat Kansa-koulu-hankkeen kirjaamisvalmennuksen suorittaneet reilut 1 000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöä. Heidän kauttaan kirjaamisosaaminen leviää heidän omiin organisaatioihinsa.
Tänä syksynä ISO-alueella aloitettiin valmennuksen toinen vaihe. Valmennuksiin on ilmoittautunut liki 170 osallistujaa. Kiinnostus kirjaamiseen ja sen kehittämiseen on selvästi herännyt. Esimerkiksi hyvän dokumentoinnin periaatteiden opettelu on koettu tärkeänä. Valmennettavat pohtivat ennakkotehtävissään muun muassa, mitä ovat hyvän dokumentoinnin tunnusmerkit.
Yhtenäisten kirjaamiskäytäntöjen ja asiakasasiakirjarakenteiden odotetaan helpottavan kirjaamista ja hyödyttävän kaikkia osapuolia. Lisäksi sähköisen asioinnin erilaiset ratkaisut ja teknologian hyödyntäminen mahdollistavat uudenlaisia tapoja kirjata ja osallistaa myös asiakasta. Esimerkiksi kotihoidossa mobiilikirjaamista on jo otettu käyttöön.
Toisen vaiheen kirjaamisvalmennuksissa käsitellään kirjaamista sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnalla. Rajapinnassa tehdään monialaista yhteistyötä: eri toimijat työskentelevät yhdessä asiakkaan parhaaksi määrittelemällä yhdessä asiakkaidensa asiakkuuteen liittyviä tehtäviä, tehtäväjakoa sekä vastuualueita. Sosiaali- ja terveydenhuollon integraation myötä rajapintatyöskentely lisääntyy. Tämä kokonaisuus onkin herättänyt paikoin paljon kysymyksiä.
Miksi on tärkeää tarttua kirjaamisosaamisen kehittämiseen? Jatkossa myös sosiaalihuollon kirjaukset tulevat asiakkaan luettaviksi Kanta-palveluihin, jolloin asiakkaat saavat entistä ajantasaisemmin omia asiakastietojaan luettaviksi. Niinpä on tärkeää, että kirjoitettaessa ajatellaan asiakas tekstin lukijaksi. Miten itse haluaisit itsestäsi kirjoitettavan?
Kanta-palveluiden käyttöönoton edellytyksenä on sosiaalihuollon henkilöstön kouluttaminen asiakasasiakirjalain mukaiseen toimintaan ja määrämuotoiseen kirjaamiseen siirtyminen. Kirjaamisen ohella koko sote-tiedonhallinta on muutoksessa. Kirjaamisvalmentajat ovat tulevina kirjaamisosaamisen kehittäjinä eturintamassa tässä muutoksessa. Olisikin tärkeää, että kirjaamisvalmentajista koostuvat verkostot olisivat mukana myös sote- ja maakuntauudistuksessa, pitämässä sosiaalihuollon puolia!

Katso tästä Kansa-koulu-hankkeen aluekiertueilla esitettjä kysymyksiä ja niiden vastauksia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti