torstai 29. kesäkuuta 2017

Perhehoitajat ovat kultaakin arvokkaampia

Katri Tuulensola on kehittämisasiantuntija Siun soten AVOT-hankkeessa.


Matti, 80 vuotta, istuu iltapäiväkahvilla perhehoitajan kanssa ja tuumailee: On se niin hyvä, että vaimokin saa välillä levähtää, kun minä olen täällä perhehoidossa lomalla. Täällä on niin hyvä olla. Aamulla minut kylvetettiin ja vaatteetkin on pesty.

Ikäihmisten perhehoito on ”uusvanha” juttu. Näinhän ennen elettiin, sukupolvet yhdessä. Maalla mummot ja ukit siirtyivät syytingille, kun nuorempi polvi jatkoi tilan pitoa. Vanhemmat jäivät asumaan joko saman katon alle tai siirtyivät omaan asuntoon pihapiirissä. Vanhat pysyivät elämässä kiinni osallistumalla talon askareisiin. Ja saivat nuoremmalta polvelta tarpeen mukaan apua ja turvaa. 

Sittemmin ajat muuttuivat, työelämä ja asumisolot säätelivät vanhusten hoidon toisenlaiseen muottiin. Nyt ikäihmisten perhehoito on löydetty ”uudelleen”. Se on koettu kokonaisvaltaiseksi ja yksilölliseksi hoivan ja huolenpidon malliksi. Turvallinen ja kotoisa ympäristö, terveellinen ravinto ja säännöllinen rytmi takaavat hyvän pohjan hyvinvoinnille.

Päivittäisiin askareisiin osallistuminen on mielekästä tekemistä ja kuntouttavaa päivätoimintaa parhaimmillaan. Pohjois-Karjalassa on näyttöä siitä, kuinka perhehoitoon siirtynyt ikäihminen kuntoutuu hyvinkin lyhyessä ajassa. Omaiset ovat ihmeissään, kun äiti alkaa puhua ja liikkua vuosien hiljaisuuden ja liikkumattomuuden jälkeen.

Perhehoitaja työskentelee omassa kodissaan ja tekee työtään 24/7. Perhehoitoa järjestetään sekä lyhyt- että pitkäaikaisesti. Lyhytaikainen perhehoito voi olla yksi vaihtoehto omaishoitajan vapaiden mahdollistajana. Perhehoitaja voi toimia myös kiertävänä hoitajana. Hän voi tällöin sijaistaa toista perhehoitajaa. Tai hän voi mahdollistaa omaishoitajan vapaan menemälle hoidettavan kotiin. Omaishoitaja voi turvallisin mielin lähteä vapaalle, kun tietää, että hoidettava saa olla tutuissa oloissa kotona.  

Siun soten alueella on tällä hetkellä 26 ikäihmisten perhehoitajaa. Kesän ja syksyn aikana aloittaa kahdeksan uutta. Ikäihmisten perhehoidossa on yhteensä 102 ihmistä. Heistä noin puolet on pitkäaikaisessa ja puolet lyhytaikaisessa perhehoidossa, esimerkiksi omaishoitajan vapaan aikana.

Perhehoitajille järjestetään koulutusta ja valmennusta, työnohjausta ja mentorointia. Perhehoidon lainsäädäntöä on viime aikoina uudistettu. Hoitajille järjestetään muun muassa säännölliset vapaat ja hyvinvointi- ja terveystarkastukset. AVOT-hankkeessa kokeillaan perhehoidossa kuvapuhelinta, jolla perhehoitaja saa yhteyden hoidettavan vastuutyöntekijöihin ja tukea työhönsä. Hän voi kuvapuhelimella olla yhteyksissä muihin perhehoitajiin ja saada vertaistukea. Kuvapuhelin helpottaa myös hoidettavan ja omaisten välistä yhteydenpitoa.  

Ikäihmisten perhehoitoa tunnetaan vielä heikosti. Myös työntekijät tarvitsevat tietoa ja taitoa tunnistaa ihmiset, joille perhehoito soveltuu. Pikkuhiljaa perhehoito on löytämässä paikkaansa ikäihmisten asumispalvelun muotona.

Ikäihmisten perhehoito tarjoaa inhimillistä, turvallista ja yksilöllistä hoivaa ja huolenpitoa. Yhteiskunnalle perhehoito on esimerkiksi tehostettua palveluasumista huomattavasti edullisempaa.  

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Ikaros kokoaa ikämiehiä yhteen - meitä ”peräkammaripoikia” on vaikka kuinka

Soile Nyman (vas.) työskentelee Ikaros-hankkeen suunnittelijana ja Katja Hämäläinen-Puhakka yhteisökehittäjänä.


Yksinäiset ikämiehet ovat tuttu näky huoltoaseman baareissa ja puiston penkeillä. Ja osa jää näkymättömiin, yksin kotiinsa. Ikäihmisille on monenlaista toimintaa ja erilaisia ryhmiä, mutta erityisesti ikämiehille suunnatut jutut puuttuvat.  
”Ei niitä seiniä jaksa loputtomasti yksin tuijottaa.” Ikämiestyön taustalla on havahtuminen ikämiesten yksinäisyyteen, josta on tilastollistakin tietoa. Hätkähdyttävä tosiasia on, että sosiaalinen eristyneisyys lähes kaksinkertaistaa ennenaikaisen kuoleman riskin. Yksinäisyys on tutkitusti kuolemanvakava kysymys.
Tarkoituksena on tavoittaa niitä iäkkäitä miehiä, jotka kaipaavat elämäänsä sosiaalisia kontakteja ja uutta, mielekästä tekemistä. Taustalla ovat hyvät kokemukset Joensuun Kansalaistalon Kulman kundeista ja Rantakylän Hyvinvointiaseman Hyvän Olon ryhmästä. Ryhmiin sitoutumista saatetaan pelätä, mutta jos toiminta koetaan mielekkääksi, mukaan tullaan ilman pakkoa ja velvoitteita.
Ikaros hakee kontaktia Joensuun keskustan ja Rantakylän lisäksi Enon ja Kiihtelysvaaran alueen yksinäisiin ikämiehiin. Tarkoituksena on jalkautua ikämiesten kohtaamispaikoille, huoltoasemille, kauppoihin, kuppiloihin ja asukastuville. Myös ikämiehen kotona voidaan vierailla, mikäli se ikämiehelle sopii. Ikaros edistää ikämiesten arjen osallisuutta etsivän vanhustyön keinoin.
Yksilöllisen kontaktin lisäksi tarjolla on kokonaisvaltaista järjestölähtöistä palveluohjausta ja miesten omista toiveista lähtevää, omaehtoista matalan kynnyksen toimintaa. Tarvittaessa miehiä ohjataan myös terveys- ja sosiaalipalveluihin.

Velmuissa kokoonnutaan ”pilkettä silmäkulmassa”
Ikaroksen Rantakylän miehet ovat ristineet porukkansa Velmuiksi. Nimi kuvaa porukan henkeä. Velmut ovat kokoontuneet puolentoista kuukauden ajan viikoittain sekä käyneet retkellä ja talkoissa. Tila-autollinen Velmuja jalkautui yhteistyökehittäjän kanssa paikallisen yhteistyökumppanin soppatykkimiehiksi Enoon Jukolan viestiin. Ensimmäinen kotikäyntikin on jo tehty yhteistyössä Ikaros-hankkeen työntekijän, sosiaalityöntekijän ja Velmujen ”vertaismiehen” kanssa. Tällaista uudenlaista, jalkautuvaa työparityötä järjestön, julkisen sektorin ja vertaisen kesken kehitetään edelleen.
Ikaros-työn tunnelmat kiteytti eräs Velmu: ”Se taisi olla jossain ennalta tarkoitettu, että myö tavattiin ja pyysitte miut mukkaan. Ajoitus oli oikkee molemmilla.” Ja toinen jatkoi: ”Vähemmän on pahojaan tekemässä, kun lähtee toimintaan mukaan”.
 Ja on se tutkimuksinkin todettu, että mielekäs tekeminen ja toisten tapaaminen kohentavat elämänlaatua ja terveyttä. 
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n Ikaros-hanketta (2017–2019) rahoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.



maanantai 12. kesäkuuta 2017

Eläkkeellä alkaa uusi seikkailu

Mali Soininen  on eläkkeellä ISOn Etelä-Savon yksikön johtajan tehtävistä.


Eläkkeellä alkaa uusi seikkailu
Eläkkeelle siirtyminen on mullistava elämänmuutos. Se ravistaa oman elämän rakenteita, arvoja ja tunteita, ymmärryksiä ja tapoja. Eläköityjä seisoo tienristeyksessä. Hän kohtaa työelämän asenteet ja yhteiskunnassa vallitsevan ikäajattelun.
Kokeeko ikääntyvä työntekijä olevansa arvostuksensa ja osaamisensa huipulla, kun hän ottaa puheeksi eläköitymisensä? Liukuuko hän oikea-aikaisesti, tyytyväisenä ja täyttymyksen kokeneena eläkkeelle?
Vai kokeeko hän, että ilmassa leijuu odotus hänen eläköitymisestään? Että hän on työyhteisön taakka ja jarru? Kokeeko hän eläköitymisen irtisanomisena?
Loppuuko elämä eläkkeeseen? Vai alkaako eläköitymisen myötä elämän uusi seikkailu? Jokainen tuleva päivä on omissa käsissä. Jokainen päivä tarjoaa uusiutumisen mahdollisuuden. Onko eläkkeelle siirtyminen myös ovi uinuviin voimiin, kykyihin ja lahjoihin? Voiko rooli omana itsenä, ilman työn kaapua, olla isompi kuin on uskaltanut kuvitellakaan?
 Valmennus helpottaa eläköitymistä
Eläkkeelle siirtymistä kannattaa pohtia ja jäsennellä yksin ja yhdessä. Eläkkeelle voi valmentautua. Puhumisen ja jakamisen on koettu vapauttavan elämänmuutoksen etukäteishuolista ja muun muassa  vähentävän stressiä.
SPR on kolme vuotta sitten aloittanut Täyttä elämää eläkkeelle -valmennuksen. Valmennus tarjoaa mahdollisuuden koulutettujen asiantuntijoiden kanssa perehtyä eläköitymiseen liittyviin muutoksiin, odotuksiin ja merkityksiin. Eläkevuosia voi suunnitella, voi rakennella ne palaset, joista hyvä eläkeläiselämä koostuu. Valmennuksessa voi vahvistaa identiteettiään ja syventää oman elämän tarkoitusta.
Valmennus toteutetaan pienryhmissä keskustellen ja harjoitellen. Kaikki oppimisen tavat ovat vapaaehtoisia. Valmennukset ovat joko yleisiä, esimerkiksi kansalaisopistossa, tai työnantajan järjestämiä työyhteisövalmennuksia. Työyhteisövalmennuksessa eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden hiljaisen tiedon ja taitojen arvostus nousee esille ja siirto nuoremmille sukupolville mahdollistuu. Työyhteisö oppii myös puhumaan eläköitymisestä avoimesti ja luontevasti.
 Auttaminen on hienointa, mitä ihminen voi elämässään tehdä
Eläkkeelle jäävät ovat usein aktiivisia ja vaikuttavia toimijoita yhteisöissään. Moni miettii, kuinka voin olla edelleen osallinen ja mukana ratkaisemassa yhteisömme ja yhteiskuntamme ongelmia. SPR kysyy valmennuksessaan, voiko kansalaistoiminta ja vapaaehtoistyö olla yksi eläke-elämän ulottuvuus ja samalla tapa olla rakentamassa maailmaa yhdessä muiden kanssa.
Onnellisuustutkija, professori Markku Ojanen sanoo onnellisuuden tärkeimmän oivalluksen syntyvän auttamisen ajatuksesta. Hän sanoo: ”Auttaminen on hienointa, mitä ihminen voi elämässään tehdä.” Filosofi Timo Airaksisen mukaan ”auttaminen avaa palkitsevuuden ja kiitollisuuden elämään”.
Valmennuksessa voimme pohtia, mitä maailma tarvitsee ja mitä voin itse tehdä, missä olen hyvä. Ja voin myös valmentautua hiljaisuuteen, vetäytymiseen, rauhaan – omaan omimpaan elämään.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Rohkeasti päin samanarvoisuutta!

Tarja Kauppila on Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen johtaja.


Nykyinen hallituskausi vasta hiljattain käännähti kypsemmälle kyljelleen, mutta jo kuuluu kuiskeita, mitä tulevan hallituksen ohjelmaan kannattaisi kirjata. Hyvinvointi- ja terveyseroja on edelleen, löytyykö niihin täsmälääkkeitä?
Entäs jos olisi Hyvä mieli, selvä pää – kaiken ikää! -ohjelma? Siinä luotaisiin vaikuttavia mielenterveys- ja päihdepalveluja niin nuorille aikuisille kuin keski-ikäisille ja ikääntyneillekin.
Olisi paikallaan panostaa siihen, että ihmiset saisivat mielenterveyspulmiinsa apua kynnyksittä ja ajoissa.
Heillä olisi enemmän voimia selviytyä arjessaan selvin päin. Digitalisointikin voisi palvella paremmin, kun kansalaisten taidot digipalvelujen käyttöön ovat kohentuneet.
Huolta tuntee nuorista ja nuorista aikuisista, joiden pitäisi selviytyä peruskoulun jälkeen ammatillisiin opintoihin ja sieltä työelämään. Ei saisi hukata sitä elämänvaihetta, jossa vasta mietitään perheen perustamista. Siinä vaiheessa, kun on jo huollettavia, on monesti työläämpää korjata huoltajan vinksalleen mennyttä arkea.
Aikuissosiaalityötä olisi uudistettava. Osaamista on kyllä, mutta vielä liian vähän tekijöitä ja rohkeutta uusiin otteisiin. Tämä satsaus sataisi niin nuorten kuin keski-ikäisten laariin. Se alentaisi varmasti lastensuojelunkin kustannuksia jatkossa.
Ikäihmisten yksinäisyys, masennus ja päihdepulmat olisi otettava kansanterveydellisesti vakavasti. Ihmiset elävät yhä pitempään, mikä on hieno juttu. Samaan aikaan olisi satsattava ongelmien ehkäisyyn ja elämänlaadun parantamiseen. Vertaistuellakin on tässä sijansa.
Päihde- ja mielenterveyspulmat ovat monesti myös väkivaltatapauksissa mukana. Lähisuhdeturvallisuustyötä tämä olisi. Kyllä se tiedetään, että harvemmin kuitenkaan ihan tuiki tuntemattomiin väkivalta kohdistuu.
Toiseksi olisi tarvetta myös Kannusta Lasta!  – Tukea vähävaraisten lapsiperheiden selviytymiseen! -ohjelmalle. Lapsiperheköyhyys on hyvinvointivaltiossa korjattavissa. Olisi ideoitava uudet keinot, että vähävaraiset lapsiperheet saisivat asumisolot kohtuudella kohdilleen, riittävän monipuolista ravintoa, vaihtoehtoja harrastamiseen ja asiallisen tuen peruspalveluissa. Aikaakin pitäisi varata.
Ylisukupolviset pulmat tässä ovat kyseessä. Tietoa, taitoa ja tukea tarvitaan. Oppimisvaikeuksia pitäisi taklata varhain, neuvolan havainnot pitäisi noteerata ja koulun tarjota auttavaa kättä. Kaikkien vanhemmat eivät kykene samanlaiseen tukeen lapsilleen, eivät kouluaikana eivätkä varsinkaan perusopintojen jälkeen.
Sosiaalityöllä moniammatillisten ja monitoimijaisten (vapaaehtoiset, omaiset, läheiset, naapurit, järjestöt jne.) tiimien vetäjänä olisi annettavaa siinä, että avuntarvitsijat löydetään ja apu löytää perille.
Näihin ohjelmiin vain paukkuja kunnolla ja vaikuttavuuden arvioinnit tutkimuksellisesti kohdilleen, niin kyllä olisi pätevää tekemistä seuraavalla hallituskaudella.  
Onnea matkaan vaikuttajille, päättäjille ja konkreettisen kehittämistyön tekijöille: samanarvoisuus rules!

maanantai 22. toukokuuta 2017

Osallisuus on valtaa ja vapautta




Katri Palpatzis työskentelee projektipäällikkönä Karelia-ammattikorkeakoulussa ja Piia Katajapuu-Riikonen palveluesimiehenä Coronaria Oy:ssä. He ovat ensimmäiset ikäosaamisen YAMK -koulutuksesta valmistuneet. Koulutusta järjestetään Karelia-amk:ssa.
  
Osallisuus ja osallistumisen mahdollisuudet ovat paljon esillä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä, ohjeistuksissa ja tutkimuksissa.

Osallisuus nähdään sekä päämääränä että välineenä tavoitteiden saavuttamiseksi. Sen katsotaan konkretisoituvan osallistumisen ja toiminnan kautta. Osallisuudessa ajatellaan olevan kyse valtaistumisesta, oikeudenmukaisuudesta sekä itsemääräämisoikeudesta. Se on näin kuntoutumisen onnistumisen ja hyvinvoinnin perusta.

Kiinnostavia ja merkityksellisiä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja henkilökunnan omat kokemukset osallisuudesta ja osallistumisesta. Tuoko osallisuus hyvinvointia ja valtaistumista niin kuin sanotaan? Onko osallistuminen itsemääräämisoikeutta vai pakko? Miten asiakkaiden osallistumisen lisääminen vaikuttaa ammattilaisen työhön? Mitä se henkilökunnalta vaatii?

Opinnäytetyössämme kehitimme palvelumuotoilun keinoin asiakkaiden osallisuutta lisäävää ja hyödyntävää toimintaa mielenterveyskuntoutuskoti Pelapuussa. Laadimme yritykselle asiakasosallisuuteen perustuvan toiminnan kehittämisen mallin. Tuotimme samalla tietoa asiakasosallisuuteen perustuvista menetelmistä ja osallistumisen merkityksestä ikääntyneille mielenterveyskuntoutujille sekä työntekijöille.

Mielenkiintoinen prosessi lähti Morizin mallia mukaillen ymmärtämisestä ja pohtimisesta: Tutustuimme asiakkaisiin, havainnoimme sekä osallistuimme toimintaan. Arvioinnin ja palautteen mukaan osallistuminen ja menetelmät tuottavat osallisuuden kokemuksia. Nämä kokemukset puolestaan lisäävät hyvinvointia ja pystyvyyden tunnetta, vähentävät yksinäisyyttä ja jopa estävät mökkihöperyyttä.

Osallistuminen suunnitteluun ja päätöksentekoon kuntoutumiskodilla antoi ihmisille rohkeutta osallistua myös muualla. Toimintamahdollisuudet ja elämänpiiri laajenevat. Osallisuus yhteisissä asioissa lisäsi myös kykyä ottaa muita huomioon ja tehdä yhteisiä päätöksiä ”ettei oltais´ niin kuin päättömät kanat kaikki haluamassa vain omaa asiaa”.

Henkilökunta näki oppineensa antamaan enemmän valtaa ja vapautta asukkaille. Se ei ollut helppoa: ”opittiin joustamaan ja muokkaamaan ideoita tyrmäämisen sijaan”.

Asiakasosallisuuteen perustuva toimintamalli sopii hyvin ikäosaamisen ja ikäihmisten kanssa toimimisen kehittämiseen. Vain ikääntyvät itse voivat tuottaa autenttista tietoa siitä, mitä toivovat, mikä heille sopii ja mikä on mahdollista.

Asiakkaiden ja asukkaiden ottaminen lähtökohdaksi ja päätoimijoiksi vaatii rohkeutta ja avoimuutta. Se vaatii nöyryyttä hyväksyä, etteivät kaikki meistä työntekijöistä ”hyvät jutut” aina palvelekaan asiakasta.

Toisaalta asiakasosallisuuteen perustuva toimintamalli avaa uusia ovia, mahdollistaa yhä laaja-alaisemman kohtaamisen ja toinen toisiltamme oppimisen.

Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Palvelumuotoilu asiakasosallisuuden edistäjänä ikääntyneidenmielenterveyskuntoutuksessa
 

  

perjantai 12. toukokuuta 2017

Miehet eivät halua osallistua “pitsinnypläykseen”

Hulda-Maria Räty ja Roosa Munck
Hulda-Maria Räty ja Roosa Munck ovat sosionomiopiskelijoita Karelia-ammattikorkeakoulussa


Sukupuoli tuntuu olevan monille meistä tunteita ja keskustelua herättävä, jopa hieman pelottava käsite. ”Sukupuoli” mielletään usein vain mies- tai naissukupuoleksi. Stereotypiat miehenä ja naisena olemisesta elävät vahvasti. Usein näihin kahteen muottiin mahtumattomat ihmiset unohtuvat tai jäävät näkymättömiksi.

Tämä blogi perustuu kyselyyn ”Sukupuolinäkökulman huomioiva toiminta ja sen tarve Siun sote-alueella”. Teimme sen ViaDia Joensuu ry:lle sosionomiopintoihimme kuuluvana kehittämistyönä vuoden 2017 alussa.  

Kyselyyn vastasi 30 sosiaali- ja terveysalan toimipaikkaa, joista valtaosa arvioi tekevänsä sukupuolinäkökulman huomioivaa tai eri sukupuolille suunnattua työtä. Useimmat vastaajista kertoivat, että asiakkaan yksilöllinen kohtaaminen pitää automaattisesti sisällään sukupuolinäkökulman huomioimisen. Vastaajat kuitenkin ilmaisivat joko tietoisesti tai tiedostamattaan myös kaavamaisia eli stereotyyppisiä ajatuksia sukupuolesta.

On olemassa vain mies- ja naissukupuoli. Vastauksissa sukupuoli useimmiten jaettiin miehiin ja naisiin tai sukupuoli unohdettiin kokonaan. Vaikka vastauksessa ei olisi suoraan käytetty miehet ja naiset -termejä, vastausten kieliasuista pystyi päättelemään kaksijakoisen sukupuolikäsityksen. Esimerkiksi sanavalinnat “toinen sukupuoli” ja “kumpikin sukupuoli” eivät jätä tilaa sukupuolensa moninaisesti kokeville ihmisille.

”Kummallakin sukupuolella on oma problematiikka suhteessa päihteisiin.” (Vastaajan kommentti)

Miehet ja naiset toimivat ja ajattelevat eri tavoin. Sen lisäksi, että sukupuoli miellettiin miehiksi ja naisiksi, heidän myös oletettiin ajattelevan ja toimivan sukupuolelleen ominaisella tavalla.

“No miehet ja naiset ovat vaan niin erilaisia ajatusmaailmaltaan!” (Vastaajan kommentti)

Miehiä ja naisia kiinnostavat eri asiat. Vastaajien mukaan miehiä ja naisia kiinnostavat eri asiat. Esimerkiksi naisten ryhmien sisältö poikkeaa perustavanlaatuisesti miesten ryhmien sisällöstä. Miesten kuvattiin kaipaavan konkreettista tekemistä, kun taas naisten kerrottiin saavan aikansa kulumaan myös keskustellen.

“Miehet eivät halua osallistua pitsinypläykseen.” (Vastaajan kommentti)

Yhteenvetona kyselyn vastauksista toteamme, että asiakaslähtöisyys ja yksilöllisyys ovat tärkeitä asiakastyön lähtökohtia. Samalla myös sukupuolen moninainen ymmärtäminen on tärkeää. Jäimme pohtimaan, ovatko stereotyyppiset sukupuoleen liittyvät rooliodotukset niin tiedostamattomia, että niitä tuo ilmi jopa tahtomattaan.


Nyt on gerontologisen sosiaalityön aika!

Riitta-Liisa Kinni työskentelee sosiaalityön yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopistossa


Gerontologinen eli vanhussosiaalityö on nostanut päätään: on tullut uusia tehtäviä ja uutta tutkimusta. Myös sosiaalityön opiskelijat ovat kiinnostuneita tästä erityisalasta ja tekevät siitä oppimistehtäviä ja opinnäytetöitä. Sivuaineena opiskellaan gerontologiaa Avoimessa yliopistossa.
Itä-Suomessa etenkin Pohjois-Karjalassa nykyisen Siun soten alueella on tunnistettu gerontologisen sosiaalityön tarve palvelujärjestelmässä. Pohjois-Savossa ei ole saatu liikkeelle gerontologisen sosiaalityön kehittämishankkeita samalla tavalla kuin muilla alueilla. Ylä-Savossa toimeen on nyt tartuttu ja kotona asumisen tuen yksikköön on palkattu gerontologinen sosiaalityöntekijä.
Mitä virkaa gerontologisella sosiaalityöllä sitten on ikääntyneiden palveluissa? Ikääntyminen ei poista sosiaalisen asiantuntijuuden alueelle kuuluvia ongelmia ihmisten elämästä. Lisääkin niitä tulee. On toimeentulo-ongelmia ja etuuksia koskevan tiedon puutetta. On yksinäisyyttä ja hajanaisia sosiaalisia verkostoja. Vanhus voi kohdata kaltoinkohtelua, päihde-, mielenterveys- sekä parisuhdeongelmia. Sairaudet ja toimintakyvyn aleneminen voivat aiheuttaa tarpeita palveluihin ja asumisen järjestelyihin.
Sosiaalityöntekijä toimii yhteistyössä ikääntyneiden, heidän omaistensa ja muiden ammattilaisten kanssa muuan muassa edellä kuvattujen pulmallisten elämäntilanteiden ratkaisemisessa. Sosiaalityöntekijöillä on tietoa yhteiskunnan rakenteista ja yhteisöistä, perheistä, verkostoista, vuorovaikutuksesta ja oman alansa juridiikasta sekä taitoa työskennellä niiden parissa. Heillä on myös eettistä osaamista ja taitoa tuottaa tietoa sekä käyttää sitä kehittämiseen ja vaikuttamiseen. Gerontologisella sosiaalityöntekijällä olisi luonnollisesti suotavaa olla myös gerontologista asiantuntemusta ja osaamista.
Kotona asumisen tukemisen yksikkö ja muut sen kaltaiset yksiköt, joissa sosiaalityö on osa moniammatillista työskentelyä, ovat sopivia paikkoja gerontologiselle sosiaalityölle nykyisissä ja tulevissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Miksei kyseeseen voisi tulla sosiaalityön oma yksikkökin. Paikan tulee kuitenkin antaa mahdollisuudet joustavaan monialaisen yhteistyöhön. Paikan täytyy luonnollisesti olla sellainen, että gerontologisen sosiaalityön palvelut ovat helposti asiakkaiden ja heidän omaistensa tavoitettavissa. Lisäksi paikka arvostaa oman alan gerontologista erikoisosaamista ja motivoi työn kehittämiseen.
Myös harvaan asuttujen alueiden pulmat tulevat esille Itä-Suomen alueella ja niiden myötä digitalisaation haasteet ja mahdollisuudet. Maaseudulla asuville ikääntyneille on mahdollista järjestää digitaalisia palveluja. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että ikääntyneillä on käytössään tekniikkaa ja että he osaavat käyttää sitä.
PoSoTe:n ikääntyneiden palveluiden sisältöryhmässä gerontologisen sosiaalityön merkitys ja mahdollisuudet ymmärretään. Toivottavasti sen konkreettinen paikkakin löydetään, sillä gerontologisen sosiaalityön aika on nyt!