keskiviikko 9. elokuuta 2017

Tasa-arvon taju

 
Eeva Jokinen, professori, yhteiskuntapolitiikka, Itä-Suomen yliopisto

Nyt kun sote-uudistus on saanut vähän väljyyttä aikatauluun, on hyvä hetki saattaa myös uudistuksen sukupuolivaikutusten arviointi eli suvaus kuntoon. Suvaus on tasa-arvolain tarkoittama toimi, jolla viranomaisten tulee arvioida kaikkea toimintaansa eri sukupuolten näkökulmasta ja luoda toimintatavat tasa-arvon edistämiseksi. Suvauksen tulee olla osa kaikkea yhteiskuntapolitiikkaa jo valmistelun aikana. Suvausta ei ole se, että kokeillaan, ja sitten katsotaan, miten kävi.
Sote-uudistuksesta on tehty lain edellyttämä arviointi. Siinä todetaan muun muassa, että henkilöstövaikutukset kohdistuvat ensisijassa naisiin, kyse kun on naisvaltaisesta alasta. Jos työnantaja vaihtuu, on mahdollista että työehdot huononevat. Ehkä juuri kaikkein naisvaltaisimmista tehtävistä, kuten toimistotyö, karsitaan väkeä. Uudistuksella saattaa olla miesten terveyttä ja hoitoon hakeutumista edistävää vaikutusta, jos se onnistuu ja palveluohjaus toimii. Naisille tullee aliedustus maakuntavaltuustoihin ja johtaviin tehtäviin. Naisyrittäjien asema heikentyy, kun tilaa avataan suurille tuottajille.
Arviointi on tehty, mutta sote-keskusteluista puuttuu tasa-arvon taju eli ymmärrys siitä, kuinka sukupuoli ohjaa toimiamme, jos emme puutu siihen tietoisesti. Tajua on harjoitettava koko ajan. Se ei ole asia joka hoituu teettämällä selvitys ja unohtamalla se sitten.
Usein sanotaan, että ”kun ei ole asiantuntemusta”. Tämä on huono argumentti, sillä suvaus on lopulta aika helppoa. Ohjeita löytyy. (Esim. http://stm.fi/valtavirtaistaminen.) Ensimmäinen ohje: aloita heti! Jos tasa-arvon taju herätellään liian myöhään, suvaus alkaa turhauttaa, koska on jo tehty vaikeasti peruttavia virheitä.
Suurin este suvaamiselle on tekosyy: se on muka joutavanpäiväistä, hukkaan käytettyä aikaa. Joidenkin mielestä se ei ole pelkästään joutavaa, vaan naurettavaa ellei peräti vaarallista pelleilyä. Ei ole.
Kaikkien tunnettujen yhteiskuntien toiminta edellyttää palkatonta toimintaa. Ilman hoivaamista, ruuan laittamista tai sosiaalisten taitojen opettamista eivät pyöri tehtaat, start up -yritykset eivätkä palvelut. Tämä useimmiten naisten kontolla oleva ja näkymättömäksi jäävä toiminta ja sen seuraus, sukupuolten työnjaon muka-luonnollisuus näkyy selvästi myös työmarkkinoilla. Sote-uudistus on mahdollisuus purkaa näitä syvään juurtuneita käytäntöjä. Suvaus näyttää puuttumisen paikkoja ja varoittaa vanhoihin uomiin juuttumisesta.
Kun tasa-arvon taju toimii, näkee samalla muidenkin yhteiskunnallisten erojen vaikutuksia: Miten vaikuttaa alue, ikä, seksuaalisuus, liikkuvuushistoria tai toimintakykyisyys? Miten eroja voi tasoittaa?
Sote-uudistus muuttaa alaa aivan varmasti. Sujuu se hyvin tai huonosti, joidenkin on hoidettava asiakkaat ja potilaat sen aikana ja jälkeen. Sote-aloilla nämä ”jotkut” ovat usein naisia. Suvaus auttaa pitämään huolen siitä, että heidän jaksamisestaan pidetään huolta ja heille maksetaan kunnollista palkkaa sukupuolesta riippumatta.  

Mummo yllättää

Arja Jämsén:


Soitin jännittyneenä ovikelloa. Olin ajanut parisataa kilometriä, saapunut pikkukaupunkiin ja löytänyt oikean talon. Täällä hän asuu.
Tunsin olevani tv-sarjassa Kadonneen jäljillä. Vain nenäliinapaketti ja dramaattinen taustamusiikki puuttuivat. Eikä minulta kukaan varsinaisesti ollut kadoksissa. Olipahan vain edellisestä tapaamisesta ehtinyt vierähtää tovi – melkein 60 vuotta.
Olin pari viikkoa aikaisemmin selannut kirjastossa paikallislehtiä etsien työhöni liittyvää uutista. Katseeni pysähtyi yhden lehden aukeamaan: tässä on jotain tuttua. Niinpä, juttu kertoi naisesta, joka vietti 100-vuotispäiviään. Tunnistin hänet 12 vuotta sitten kuolleen isäni äitipuoleksi. Olin tavannut hänet viimeksi alle kouluikäisenä lapsena. Pieni sukuni ei ole oikein kunnostautunut sukulaisuussuhteiden vaalimisessa.
Lehtijuttu kertoi, että tämä mummopuoleni – sanotaan häntä vaikka Ritvaksi – asuu kotonaan hyvissä voimissa. Silloin sen päätin: tätä tilaisuutta en nyt hukkaa. Hän olisi viimeinen, joka osaisi kertoa isäni lapsuudesta ja nuoruudesta. Siltä istumalta etsin hänen puhelinnumeronsa ja soitin. Olin varautunut selittämään taustoja, mutta Ritva täräytti nimeni kuultuaan, että kyllähän minä nyt sinut muistan. Saman tien sovimme tapaamisesta.
Kerrostalon eteisessä seisoi Ritva, sirkeäsilmäisenä ja virkeänä. Hän oli etsinyt valokuva-albumit jo valmiiksi, muistaa kaikki nimet ja kertoo tarinat. Näen ukkini nuoruuden kuvan, komea mies. Kuva löytyy myös ukin isästä Fredrikistä. Presidentti P. E. Svinhufvudin kuvakin vilahtaa. Niin, satuin olemaan silloin Helsingissä, Ritva sanoo.
Ihmiset ja vuosikymmenet humisevat päässäni. Olen kaukana menneessä maailmassa. Ritva on syntynyt maaliskuussa 1917 Suomen suurruhtinaskunnassa. Elämän lähtökohdat eivät olleet kaksiset. Sisko kertoi pettuleivän syömisestä, minä vauvana säästyin siltä, Ritva muistelee.
Satavuotias Ritva on hyvässä kunnossa. Näkö, kuulo, muisti, kaikki toimivat. Lonkat vihoittelevat, mutta kävelysauvat antavat tukea liikkumiseen. Hän kulkee joka päivä hissittömän talon neljännestä kerroksesta alakertaan ja takaisin. Lääkkeitä on tarvittu vasta viimeisen vuoden aikana. Sosiaalialan ihmisenä kysyn, millaista kotiapua heillä on. Kerran kävi siivooja, vastaa Ritva. Kotityöt luonnistuvat vielä yhdessä 16 vuotta nuoremman aviomiehen kanssa.
Tietenkin kysyn pitkän iän salaisuutta. Tulepa tänne työhuoneeseeni, hän kutsuu. Huone on taiteilijan ateljee. Ritva maalaa öljyväreillä maisemia ja kukkia. Viime talveen asti hän kävi kansalaisopiston maalauspiirissä. Olohuone kertoo muista harrastuksista: lehtiä, ristikoita, virkkauksia. Eläkkeelle jäätyään Ritva meni mukaan eläkeläisjärjestöihin ja kulki porukassa ulkomaan matkoilla Moskovaa ja Mustaamerta myöten. Ritvan kynästä syntyy myös runoja, joita julkaistaan paikallislehdessä. Toukokuussa hän kirjoitti runon Mauno Koiviston muistolle. 
Sanon huh! Ollaan yhteyksissä.  

torstai 29. kesäkuuta 2017

Perhehoitajat ovat kultaakin arvokkaampia

Katri Tuulensola on kehittämisasiantuntija Siun soten AVOT-hankkeessa.


Matti, 80 vuotta, istuu iltapäiväkahvilla perhehoitajan kanssa ja tuumailee: On se niin hyvä, että vaimokin saa välillä levähtää, kun minä olen täällä perhehoidossa lomalla. Täällä on niin hyvä olla. Aamulla minut kylvetettiin ja vaatteetkin on pesty.

Ikäihmisten perhehoito on ”uusvanha” juttu. Näinhän ennen elettiin, sukupolvet yhdessä. Maalla mummot ja ukit siirtyivät syytingille, kun nuorempi polvi jatkoi tilan pitoa. Vanhemmat jäivät asumaan joko saman katon alle tai siirtyivät omaan asuntoon pihapiirissä. Vanhat pysyivät elämässä kiinni osallistumalla talon askareisiin. Ja saivat nuoremmalta polvelta tarpeen mukaan apua ja turvaa. 

Sittemmin ajat muuttuivat, työelämä ja asumisolot säätelivät vanhusten hoidon toisenlaiseen muottiin. Nyt ikäihmisten perhehoito on löydetty ”uudelleen”. Se on koettu kokonaisvaltaiseksi ja yksilölliseksi hoivan ja huolenpidon malliksi. Turvallinen ja kotoisa ympäristö, terveellinen ravinto ja säännöllinen rytmi takaavat hyvän pohjan hyvinvoinnille.

Päivittäisiin askareisiin osallistuminen on mielekästä tekemistä ja kuntouttavaa päivätoimintaa parhaimmillaan. Pohjois-Karjalassa on näyttöä siitä, kuinka perhehoitoon siirtynyt ikäihminen kuntoutuu hyvinkin lyhyessä ajassa. Omaiset ovat ihmeissään, kun äiti alkaa puhua ja liikkua vuosien hiljaisuuden ja liikkumattomuuden jälkeen.

Perhehoitaja työskentelee omassa kodissaan ja tekee työtään 24/7. Perhehoitoa järjestetään sekä lyhyt- että pitkäaikaisesti. Lyhytaikainen perhehoito voi olla yksi vaihtoehto omaishoitajan vapaiden mahdollistajana. Perhehoitaja voi toimia myös kiertävänä hoitajana. Hän voi tällöin sijaistaa toista perhehoitajaa. Tai hän voi mahdollistaa omaishoitajan vapaan menemälle hoidettavan kotiin. Omaishoitaja voi turvallisin mielin lähteä vapaalle, kun tietää, että hoidettava saa olla tutuissa oloissa kotona.  

Siun soten alueella on tällä hetkellä 26 ikäihmisten perhehoitajaa. Kesän ja syksyn aikana aloittaa kahdeksan uutta. Ikäihmisten perhehoidossa on yhteensä 102 ihmistä. Heistä noin puolet on pitkäaikaisessa ja puolet lyhytaikaisessa perhehoidossa, esimerkiksi omaishoitajan vapaan aikana.

Perhehoitajille järjestetään koulutusta ja valmennusta, työnohjausta ja mentorointia. Perhehoidon lainsäädäntöä on viime aikoina uudistettu. Hoitajille järjestetään muun muassa säännölliset vapaat ja hyvinvointi- ja terveystarkastukset. AVOT-hankkeessa kokeillaan perhehoidossa kuvapuhelinta, jolla perhehoitaja saa yhteyden hoidettavan vastuutyöntekijöihin ja tukea työhönsä. Hän voi kuvapuhelimella olla yhteyksissä muihin perhehoitajiin ja saada vertaistukea. Kuvapuhelin helpottaa myös hoidettavan ja omaisten välistä yhteydenpitoa.  

Ikäihmisten perhehoitoa tunnetaan vielä heikosti. Myös työntekijät tarvitsevat tietoa ja taitoa tunnistaa ihmiset, joille perhehoito soveltuu. Pikkuhiljaa perhehoito on löytämässä paikkaansa ikäihmisten asumispalvelun muotona.

Ikäihmisten perhehoito tarjoaa inhimillistä, turvallista ja yksilöllistä hoivaa ja huolenpitoa. Yhteiskunnalle perhehoito on esimerkiksi tehostettua palveluasumista huomattavasti edullisempaa.  

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Ikaros kokoaa ikämiehiä yhteen - meitä ”peräkammaripoikia” on vaikka kuinka

Soile Nyman (vas.) työskentelee Ikaros-hankkeen suunnittelijana ja Katja Hämäläinen-Puhakka yhteisökehittäjänä.


Yksinäiset ikämiehet ovat tuttu näky huoltoaseman baareissa ja puiston penkeillä. Ja osa jää näkymättömiin, yksin kotiinsa. Ikäihmisille on monenlaista toimintaa ja erilaisia ryhmiä, mutta erityisesti ikämiehille suunnatut jutut puuttuvat.  
”Ei niitä seiniä jaksa loputtomasti yksin tuijottaa.” Ikämiestyön taustalla on havahtuminen ikämiesten yksinäisyyteen, josta on tilastollistakin tietoa. Hätkähdyttävä tosiasia on, että sosiaalinen eristyneisyys lähes kaksinkertaistaa ennenaikaisen kuoleman riskin. Yksinäisyys on tutkitusti kuolemanvakava kysymys.
Tarkoituksena on tavoittaa niitä iäkkäitä miehiä, jotka kaipaavat elämäänsä sosiaalisia kontakteja ja uutta, mielekästä tekemistä. Taustalla ovat hyvät kokemukset Joensuun Kansalaistalon Kulman kundeista ja Rantakylän Hyvinvointiaseman Hyvän Olon ryhmästä. Ryhmiin sitoutumista saatetaan pelätä, mutta jos toiminta koetaan mielekkääksi, mukaan tullaan ilman pakkoa ja velvoitteita.
Ikaros hakee kontaktia Joensuun keskustan ja Rantakylän lisäksi Enon ja Kiihtelysvaaran alueen yksinäisiin ikämiehiin. Tarkoituksena on jalkautua ikämiesten kohtaamispaikoille, huoltoasemille, kauppoihin, kuppiloihin ja asukastuville. Myös ikämiehen kotona voidaan vierailla, mikäli se ikämiehelle sopii. Ikaros edistää ikämiesten arjen osallisuutta etsivän vanhustyön keinoin.
Yksilöllisen kontaktin lisäksi tarjolla on kokonaisvaltaista järjestölähtöistä palveluohjausta ja miesten omista toiveista lähtevää, omaehtoista matalan kynnyksen toimintaa. Tarvittaessa miehiä ohjataan myös terveys- ja sosiaalipalveluihin.

Velmuissa kokoonnutaan ”pilkettä silmäkulmassa”
Ikaroksen Rantakylän miehet ovat ristineet porukkansa Velmuiksi. Nimi kuvaa porukan henkeä. Velmut ovat kokoontuneet puolentoista kuukauden ajan viikoittain sekä käyneet retkellä ja talkoissa. Tila-autollinen Velmuja jalkautui yhteistyökehittäjän kanssa paikallisen yhteistyökumppanin soppatykkimiehiksi Enoon Jukolan viestiin. Ensimmäinen kotikäyntikin on jo tehty yhteistyössä Ikaros-hankkeen työntekijän, sosiaalityöntekijän ja Velmujen ”vertaismiehen” kanssa. Tällaista uudenlaista, jalkautuvaa työparityötä järjestön, julkisen sektorin ja vertaisen kesken kehitetään edelleen.
Ikaros-työn tunnelmat kiteytti eräs Velmu: ”Se taisi olla jossain ennalta tarkoitettu, että myö tavattiin ja pyysitte miut mukkaan. Ajoitus oli oikkee molemmilla.” Ja toinen jatkoi: ”Vähemmän on pahojaan tekemässä, kun lähtee toimintaan mukaan”.
 Ja on se tutkimuksinkin todettu, että mielekäs tekeminen ja toisten tapaaminen kohentavat elämänlaatua ja terveyttä. 
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n Ikaros-hanketta (2017–2019) rahoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.



maanantai 12. kesäkuuta 2017

Eläkkeellä alkaa uusi seikkailu

Mali Soininen  on eläkkeellä ISOn Etelä-Savon yksikön johtajan tehtävistä.


Eläkkeellä alkaa uusi seikkailu
Eläkkeelle siirtyminen on mullistava elämänmuutos. Se ravistaa oman elämän rakenteita, arvoja ja tunteita, ymmärryksiä ja tapoja. Eläköityjä seisoo tienristeyksessä. Hän kohtaa työelämän asenteet ja yhteiskunnassa vallitsevan ikäajattelun.
Kokeeko ikääntyvä työntekijä olevansa arvostuksensa ja osaamisensa huipulla, kun hän ottaa puheeksi eläköitymisensä? Liukuuko hän oikea-aikaisesti, tyytyväisenä ja täyttymyksen kokeneena eläkkeelle?
Vai kokeeko hän, että ilmassa leijuu odotus hänen eläköitymisestään? Että hän on työyhteisön taakka ja jarru? Kokeeko hän eläköitymisen irtisanomisena?
Loppuuko elämä eläkkeeseen? Vai alkaako eläköitymisen myötä elämän uusi seikkailu? Jokainen tuleva päivä on omissa käsissä. Jokainen päivä tarjoaa uusiutumisen mahdollisuuden. Onko eläkkeelle siirtyminen myös ovi uinuviin voimiin, kykyihin ja lahjoihin? Voiko rooli omana itsenä, ilman työn kaapua, olla isompi kuin on uskaltanut kuvitellakaan?
 Valmennus helpottaa eläköitymistä
Eläkkeelle siirtymistä kannattaa pohtia ja jäsennellä yksin ja yhdessä. Eläkkeelle voi valmentautua. Puhumisen ja jakamisen on koettu vapauttavan elämänmuutoksen etukäteishuolista ja muun muassa  vähentävän stressiä.
SPR on kolme vuotta sitten aloittanut Täyttä elämää eläkkeelle -valmennuksen. Valmennus tarjoaa mahdollisuuden koulutettujen asiantuntijoiden kanssa perehtyä eläköitymiseen liittyviin muutoksiin, odotuksiin ja merkityksiin. Eläkevuosia voi suunnitella, voi rakennella ne palaset, joista hyvä eläkeläiselämä koostuu. Valmennuksessa voi vahvistaa identiteettiään ja syventää oman elämän tarkoitusta.
Valmennus toteutetaan pienryhmissä keskustellen ja harjoitellen. Kaikki oppimisen tavat ovat vapaaehtoisia. Valmennukset ovat joko yleisiä, esimerkiksi kansalaisopistossa, tai työnantajan järjestämiä työyhteisövalmennuksia. Työyhteisövalmennuksessa eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden hiljaisen tiedon ja taitojen arvostus nousee esille ja siirto nuoremmille sukupolville mahdollistuu. Työyhteisö oppii myös puhumaan eläköitymisestä avoimesti ja luontevasti.
 Auttaminen on hienointa, mitä ihminen voi elämässään tehdä
Eläkkeelle jäävät ovat usein aktiivisia ja vaikuttavia toimijoita yhteisöissään. Moni miettii, kuinka voin olla edelleen osallinen ja mukana ratkaisemassa yhteisömme ja yhteiskuntamme ongelmia. SPR kysyy valmennuksessaan, voiko kansalaistoiminta ja vapaaehtoistyö olla yksi eläke-elämän ulottuvuus ja samalla tapa olla rakentamassa maailmaa yhdessä muiden kanssa.
Onnellisuustutkija, professori Markku Ojanen sanoo onnellisuuden tärkeimmän oivalluksen syntyvän auttamisen ajatuksesta. Hän sanoo: ”Auttaminen on hienointa, mitä ihminen voi elämässään tehdä.” Filosofi Timo Airaksisen mukaan ”auttaminen avaa palkitsevuuden ja kiitollisuuden elämään”.
Valmennuksessa voimme pohtia, mitä maailma tarvitsee ja mitä voin itse tehdä, missä olen hyvä. Ja voin myös valmentautua hiljaisuuteen, vetäytymiseen, rauhaan – omaan omimpaan elämään.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Rohkeasti päin samanarvoisuutta!

Tarja Kauppila on Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen johtaja.


Nykyinen hallituskausi vasta hiljattain käännähti kypsemmälle kyljelleen, mutta jo kuuluu kuiskeita, mitä tulevan hallituksen ohjelmaan kannattaisi kirjata. Hyvinvointi- ja terveyseroja on edelleen, löytyykö niihin täsmälääkkeitä?
Entäs jos olisi Hyvä mieli, selvä pää – kaiken ikää! -ohjelma? Siinä luotaisiin vaikuttavia mielenterveys- ja päihdepalveluja niin nuorille aikuisille kuin keski-ikäisille ja ikääntyneillekin.
Olisi paikallaan panostaa siihen, että ihmiset saisivat mielenterveyspulmiinsa apua kynnyksittä ja ajoissa.
Heillä olisi enemmän voimia selviytyä arjessaan selvin päin. Digitalisointikin voisi palvella paremmin, kun kansalaisten taidot digipalvelujen käyttöön ovat kohentuneet.
Huolta tuntee nuorista ja nuorista aikuisista, joiden pitäisi selviytyä peruskoulun jälkeen ammatillisiin opintoihin ja sieltä työelämään. Ei saisi hukata sitä elämänvaihetta, jossa vasta mietitään perheen perustamista. Siinä vaiheessa, kun on jo huollettavia, on monesti työläämpää korjata huoltajan vinksalleen mennyttä arkea.
Aikuissosiaalityötä olisi uudistettava. Osaamista on kyllä, mutta vielä liian vähän tekijöitä ja rohkeutta uusiin otteisiin. Tämä satsaus sataisi niin nuorten kuin keski-ikäisten laariin. Se alentaisi varmasti lastensuojelunkin kustannuksia jatkossa.
Ikäihmisten yksinäisyys, masennus ja päihdepulmat olisi otettava kansanterveydellisesti vakavasti. Ihmiset elävät yhä pitempään, mikä on hieno juttu. Samaan aikaan olisi satsattava ongelmien ehkäisyyn ja elämänlaadun parantamiseen. Vertaistuellakin on tässä sijansa.
Päihde- ja mielenterveyspulmat ovat monesti myös väkivaltatapauksissa mukana. Lähisuhdeturvallisuustyötä tämä olisi. Kyllä se tiedetään, että harvemmin kuitenkaan ihan tuiki tuntemattomiin väkivalta kohdistuu.
Toiseksi olisi tarvetta myös Kannusta Lasta!  – Tukea vähävaraisten lapsiperheiden selviytymiseen! -ohjelmalle. Lapsiperheköyhyys on hyvinvointivaltiossa korjattavissa. Olisi ideoitava uudet keinot, että vähävaraiset lapsiperheet saisivat asumisolot kohtuudella kohdilleen, riittävän monipuolista ravintoa, vaihtoehtoja harrastamiseen ja asiallisen tuen peruspalveluissa. Aikaakin pitäisi varata.
Ylisukupolviset pulmat tässä ovat kyseessä. Tietoa, taitoa ja tukea tarvitaan. Oppimisvaikeuksia pitäisi taklata varhain, neuvolan havainnot pitäisi noteerata ja koulun tarjota auttavaa kättä. Kaikkien vanhemmat eivät kykene samanlaiseen tukeen lapsilleen, eivät kouluaikana eivätkä varsinkaan perusopintojen jälkeen.
Sosiaalityöllä moniammatillisten ja monitoimijaisten (vapaaehtoiset, omaiset, läheiset, naapurit, järjestöt jne.) tiimien vetäjänä olisi annettavaa siinä, että avuntarvitsijat löydetään ja apu löytää perille.
Näihin ohjelmiin vain paukkuja kunnolla ja vaikuttavuuden arvioinnit tutkimuksellisesti kohdilleen, niin kyllä olisi pätevää tekemistä seuraavalla hallituskaudella.  
Onnea matkaan vaikuttajille, päättäjille ja konkreettisen kehittämistyön tekijöille: samanarvoisuus rules!

maanantai 22. toukokuuta 2017

Osallisuus on valtaa ja vapautta




Katri Palpatzis työskentelee projektipäällikkönä Karelia-ammattikorkeakoulussa ja Piia Katajapuu-Riikonen palveluesimiehenä Coronaria Oy:ssä. He ovat ensimmäiset ikäosaamisen YAMK -koulutuksesta valmistuneet. Koulutusta järjestetään Karelia-amk:ssa.
  
Osallisuus ja osallistumisen mahdollisuudet ovat paljon esillä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä, ohjeistuksissa ja tutkimuksissa.

Osallisuus nähdään sekä päämääränä että välineenä tavoitteiden saavuttamiseksi. Sen katsotaan konkretisoituvan osallistumisen ja toiminnan kautta. Osallisuudessa ajatellaan olevan kyse valtaistumisesta, oikeudenmukaisuudesta sekä itsemääräämisoikeudesta. Se on näin kuntoutumisen onnistumisen ja hyvinvoinnin perusta.

Kiinnostavia ja merkityksellisiä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja henkilökunnan omat kokemukset osallisuudesta ja osallistumisesta. Tuoko osallisuus hyvinvointia ja valtaistumista niin kuin sanotaan? Onko osallistuminen itsemääräämisoikeutta vai pakko? Miten asiakkaiden osallistumisen lisääminen vaikuttaa ammattilaisen työhön? Mitä se henkilökunnalta vaatii?

Opinnäytetyössämme kehitimme palvelumuotoilun keinoin asiakkaiden osallisuutta lisäävää ja hyödyntävää toimintaa mielenterveyskuntoutuskoti Pelapuussa. Laadimme yritykselle asiakasosallisuuteen perustuvan toiminnan kehittämisen mallin. Tuotimme samalla tietoa asiakasosallisuuteen perustuvista menetelmistä ja osallistumisen merkityksestä ikääntyneille mielenterveyskuntoutujille sekä työntekijöille.

Mielenkiintoinen prosessi lähti Morizin mallia mukaillen ymmärtämisestä ja pohtimisesta: Tutustuimme asiakkaisiin, havainnoimme sekä osallistuimme toimintaan. Arvioinnin ja palautteen mukaan osallistuminen ja menetelmät tuottavat osallisuuden kokemuksia. Nämä kokemukset puolestaan lisäävät hyvinvointia ja pystyvyyden tunnetta, vähentävät yksinäisyyttä ja jopa estävät mökkihöperyyttä.

Osallistuminen suunnitteluun ja päätöksentekoon kuntoutumiskodilla antoi ihmisille rohkeutta osallistua myös muualla. Toimintamahdollisuudet ja elämänpiiri laajenevat. Osallisuus yhteisissä asioissa lisäsi myös kykyä ottaa muita huomioon ja tehdä yhteisiä päätöksiä ”ettei oltais´ niin kuin päättömät kanat kaikki haluamassa vain omaa asiaa”.

Henkilökunta näki oppineensa antamaan enemmän valtaa ja vapautta asukkaille. Se ei ollut helppoa: ”opittiin joustamaan ja muokkaamaan ideoita tyrmäämisen sijaan”.

Asiakasosallisuuteen perustuva toimintamalli sopii hyvin ikäosaamisen ja ikäihmisten kanssa toimimisen kehittämiseen. Vain ikääntyvät itse voivat tuottaa autenttista tietoa siitä, mitä toivovat, mikä heille sopii ja mikä on mahdollista.

Asiakkaiden ja asukkaiden ottaminen lähtökohdaksi ja päätoimijoiksi vaatii rohkeutta ja avoimuutta. Se vaatii nöyryyttä hyväksyä, etteivät kaikki meistä työntekijöistä ”hyvät jutut” aina palvelekaan asiakasta.

Toisaalta asiakasosallisuuteen perustuva toimintamalli avaa uusia ovia, mahdollistaa yhä laaja-alaisemman kohtaamisen ja toinen toisiltamme oppimisen.

Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Palvelumuotoilu asiakasosallisuuden edistäjänä ikääntyneidenmielenterveyskuntoutuksessa