maanantai 12. kesäkuuta 2017

Eläkkeellä alkaa uusi seikkailu

Mali Soininen  on eläkkeellä ISOn Etelä-Savon yksikön johtajan tehtävistä.


Eläkkeellä alkaa uusi seikkailu
Eläkkeelle siirtyminen on mullistava elämänmuutos. Se ravistaa oman elämän rakenteita, arvoja ja tunteita, ymmärryksiä ja tapoja. Eläköityjä seisoo tienristeyksessä. Hän kohtaa työelämän asenteet ja yhteiskunnassa vallitsevan ikäajattelun.
Kokeeko ikääntyvä työntekijä olevansa arvostuksensa ja osaamisensa huipulla, kun hän ottaa puheeksi eläköitymisensä? Liukuuko hän oikea-aikaisesti, tyytyväisenä ja täyttymyksen kokeneena eläkkeelle?
Vai kokeeko hän, että ilmassa leijuu odotus hänen eläköitymisestään? Että hän on työyhteisön taakka ja jarru? Kokeeko hän eläköitymisen irtisanomisena?
Loppuuko elämä eläkkeeseen? Vai alkaako eläköitymisen myötä elämän uusi seikkailu? Jokainen tuleva päivä on omissa käsissä. Jokainen päivä tarjoaa uusiutumisen mahdollisuuden. Onko eläkkeelle siirtyminen myös ovi uinuviin voimiin, kykyihin ja lahjoihin? Voiko rooli omana itsenä, ilman työn kaapua, olla isompi kuin on uskaltanut kuvitellakaan?
 Valmennus helpottaa eläköitymistä
Eläkkeelle siirtymistä kannattaa pohtia ja jäsennellä yksin ja yhdessä. Eläkkeelle voi valmentautua. Puhumisen ja jakamisen on koettu vapauttavan elämänmuutoksen etukäteishuolista ja muun muassa  vähentävän stressiä.
SPR on kolme vuotta sitten aloittanut Täyttä elämää eläkkeelle -valmennuksen. Valmennus tarjoaa mahdollisuuden koulutettujen asiantuntijoiden kanssa perehtyä eläköitymiseen liittyviin muutoksiin, odotuksiin ja merkityksiin. Eläkevuosia voi suunnitella, voi rakennella ne palaset, joista hyvä eläkeläiselämä koostuu. Valmennuksessa voi vahvistaa identiteettiään ja syventää oman elämän tarkoitusta.
Valmennus toteutetaan pienryhmissä keskustellen ja harjoitellen. Kaikki oppimisen tavat ovat vapaaehtoisia. Valmennukset ovat joko yleisiä, esimerkiksi kansalaisopistossa, tai työnantajan järjestämiä työyhteisövalmennuksia. Työyhteisövalmennuksessa eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden hiljaisen tiedon ja taitojen arvostus nousee esille ja siirto nuoremmille sukupolville mahdollistuu. Työyhteisö oppii myös puhumaan eläköitymisestä avoimesti ja luontevasti.
 Auttaminen on hienointa, mitä ihminen voi elämässään tehdä
Eläkkeelle jäävät ovat usein aktiivisia ja vaikuttavia toimijoita yhteisöissään. Moni miettii, kuinka voin olla edelleen osallinen ja mukana ratkaisemassa yhteisömme ja yhteiskuntamme ongelmia. SPR kysyy valmennuksessaan, voiko kansalaistoiminta ja vapaaehtoistyö olla yksi eläke-elämän ulottuvuus ja samalla tapa olla rakentamassa maailmaa yhdessä muiden kanssa.
Onnellisuustutkija, professori Markku Ojanen sanoo onnellisuuden tärkeimmän oivalluksen syntyvän auttamisen ajatuksesta. Hän sanoo: ”Auttaminen on hienointa, mitä ihminen voi elämässään tehdä.” Filosofi Timo Airaksisen mukaan ”auttaminen avaa palkitsevuuden ja kiitollisuuden elämään”.
Valmennuksessa voimme pohtia, mitä maailma tarvitsee ja mitä voin itse tehdä, missä olen hyvä. Ja voin myös valmentautua hiljaisuuteen, vetäytymiseen, rauhaan – omaan omimpaan elämään.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Rohkeasti päin samanarvoisuutta!

Tarja Kauppila on Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen johtaja.


Nykyinen hallituskausi vasta hiljattain käännähti kypsemmälle kyljelleen, mutta jo kuuluu kuiskeita, mitä tulevan hallituksen ohjelmaan kannattaisi kirjata. Hyvinvointi- ja terveyseroja on edelleen, löytyykö niihin täsmälääkkeitä?
Entäs jos olisi Hyvä mieli, selvä pää – kaiken ikää! -ohjelma? Siinä luotaisiin vaikuttavia mielenterveys- ja päihdepalveluja niin nuorille aikuisille kuin keski-ikäisille ja ikääntyneillekin.
Olisi paikallaan panostaa siihen, että ihmiset saisivat mielenterveyspulmiinsa apua kynnyksittä ja ajoissa.
Heillä olisi enemmän voimia selviytyä arjessaan selvin päin. Digitalisointikin voisi palvella paremmin, kun kansalaisten taidot digipalvelujen käyttöön ovat kohentuneet.
Huolta tuntee nuorista ja nuorista aikuisista, joiden pitäisi selviytyä peruskoulun jälkeen ammatillisiin opintoihin ja sieltä työelämään. Ei saisi hukata sitä elämänvaihetta, jossa vasta mietitään perheen perustamista. Siinä vaiheessa, kun on jo huollettavia, on monesti työläämpää korjata huoltajan vinksalleen mennyttä arkea.
Aikuissosiaalityötä olisi uudistettava. Osaamista on kyllä, mutta vielä liian vähän tekijöitä ja rohkeutta uusiin otteisiin. Tämä satsaus sataisi niin nuorten kuin keski-ikäisten laariin. Se alentaisi varmasti lastensuojelunkin kustannuksia jatkossa.
Ikäihmisten yksinäisyys, masennus ja päihdepulmat olisi otettava kansanterveydellisesti vakavasti. Ihmiset elävät yhä pitempään, mikä on hieno juttu. Samaan aikaan olisi satsattava ongelmien ehkäisyyn ja elämänlaadun parantamiseen. Vertaistuellakin on tässä sijansa.
Päihde- ja mielenterveyspulmat ovat monesti myös väkivaltatapauksissa mukana. Lähisuhdeturvallisuustyötä tämä olisi. Kyllä se tiedetään, että harvemmin kuitenkaan ihan tuiki tuntemattomiin väkivalta kohdistuu.
Toiseksi olisi tarvetta myös Kannusta Lasta!  – Tukea vähävaraisten lapsiperheiden selviytymiseen! -ohjelmalle. Lapsiperheköyhyys on hyvinvointivaltiossa korjattavissa. Olisi ideoitava uudet keinot, että vähävaraiset lapsiperheet saisivat asumisolot kohtuudella kohdilleen, riittävän monipuolista ravintoa, vaihtoehtoja harrastamiseen ja asiallisen tuen peruspalveluissa. Aikaakin pitäisi varata.
Ylisukupolviset pulmat tässä ovat kyseessä. Tietoa, taitoa ja tukea tarvitaan. Oppimisvaikeuksia pitäisi taklata varhain, neuvolan havainnot pitäisi noteerata ja koulun tarjota auttavaa kättä. Kaikkien vanhemmat eivät kykene samanlaiseen tukeen lapsilleen, eivät kouluaikana eivätkä varsinkaan perusopintojen jälkeen.
Sosiaalityöllä moniammatillisten ja monitoimijaisten (vapaaehtoiset, omaiset, läheiset, naapurit, järjestöt jne.) tiimien vetäjänä olisi annettavaa siinä, että avuntarvitsijat löydetään ja apu löytää perille.
Näihin ohjelmiin vain paukkuja kunnolla ja vaikuttavuuden arvioinnit tutkimuksellisesti kohdilleen, niin kyllä olisi pätevää tekemistä seuraavalla hallituskaudella.  
Onnea matkaan vaikuttajille, päättäjille ja konkreettisen kehittämistyön tekijöille: samanarvoisuus rules!

maanantai 22. toukokuuta 2017

Osallisuus on valtaa ja vapautta




Katri Palpatzis työskentelee projektipäällikkönä Karelia-ammattikorkeakoulussa ja Piia Katajapuu-Riikonen palveluesimiehenä Coronaria Oy:ssä. He ovat ensimmäiset ikäosaamisen YAMK -koulutuksesta valmistuneet. Koulutusta järjestetään Karelia-amk:ssa.
  
Osallisuus ja osallistumisen mahdollisuudet ovat paljon esillä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä, ohjeistuksissa ja tutkimuksissa.

Osallisuus nähdään sekä päämääränä että välineenä tavoitteiden saavuttamiseksi. Sen katsotaan konkretisoituvan osallistumisen ja toiminnan kautta. Osallisuudessa ajatellaan olevan kyse valtaistumisesta, oikeudenmukaisuudesta sekä itsemääräämisoikeudesta. Se on näin kuntoutumisen onnistumisen ja hyvinvoinnin perusta.

Kiinnostavia ja merkityksellisiä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja henkilökunnan omat kokemukset osallisuudesta ja osallistumisesta. Tuoko osallisuus hyvinvointia ja valtaistumista niin kuin sanotaan? Onko osallistuminen itsemääräämisoikeutta vai pakko? Miten asiakkaiden osallistumisen lisääminen vaikuttaa ammattilaisen työhön? Mitä se henkilökunnalta vaatii?

Opinnäytetyössämme kehitimme palvelumuotoilun keinoin asiakkaiden osallisuutta lisäävää ja hyödyntävää toimintaa mielenterveyskuntoutuskoti Pelapuussa. Laadimme yritykselle asiakasosallisuuteen perustuvan toiminnan kehittämisen mallin. Tuotimme samalla tietoa asiakasosallisuuteen perustuvista menetelmistä ja osallistumisen merkityksestä ikääntyneille mielenterveyskuntoutujille sekä työntekijöille.

Mielenkiintoinen prosessi lähti Morizin mallia mukaillen ymmärtämisestä ja pohtimisesta: Tutustuimme asiakkaisiin, havainnoimme sekä osallistuimme toimintaan. Arvioinnin ja palautteen mukaan osallistuminen ja menetelmät tuottavat osallisuuden kokemuksia. Nämä kokemukset puolestaan lisäävät hyvinvointia ja pystyvyyden tunnetta, vähentävät yksinäisyyttä ja jopa estävät mökkihöperyyttä.

Osallistuminen suunnitteluun ja päätöksentekoon kuntoutumiskodilla antoi ihmisille rohkeutta osallistua myös muualla. Toimintamahdollisuudet ja elämänpiiri laajenevat. Osallisuus yhteisissä asioissa lisäsi myös kykyä ottaa muita huomioon ja tehdä yhteisiä päätöksiä ”ettei oltais´ niin kuin päättömät kanat kaikki haluamassa vain omaa asiaa”.

Henkilökunta näki oppineensa antamaan enemmän valtaa ja vapautta asukkaille. Se ei ollut helppoa: ”opittiin joustamaan ja muokkaamaan ideoita tyrmäämisen sijaan”.

Asiakasosallisuuteen perustuva toimintamalli sopii hyvin ikäosaamisen ja ikäihmisten kanssa toimimisen kehittämiseen. Vain ikääntyvät itse voivat tuottaa autenttista tietoa siitä, mitä toivovat, mikä heille sopii ja mikä on mahdollista.

Asiakkaiden ja asukkaiden ottaminen lähtökohdaksi ja päätoimijoiksi vaatii rohkeutta ja avoimuutta. Se vaatii nöyryyttä hyväksyä, etteivät kaikki meistä työntekijöistä ”hyvät jutut” aina palvelekaan asiakasta.

Toisaalta asiakasosallisuuteen perustuva toimintamalli avaa uusia ovia, mahdollistaa yhä laaja-alaisemman kohtaamisen ja toinen toisiltamme oppimisen.

Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Palvelumuotoilu asiakasosallisuuden edistäjänä ikääntyneidenmielenterveyskuntoutuksessa
 

  

perjantai 12. toukokuuta 2017

Miehet eivät halua osallistua “pitsinnypläykseen”

Hulda-Maria Räty ja Roosa Munck
Hulda-Maria Räty ja Roosa Munck ovat sosionomiopiskelijoita Karelia-ammattikorkeakoulussa


Sukupuoli tuntuu olevan monille meistä tunteita ja keskustelua herättävä, jopa hieman pelottava käsite. ”Sukupuoli” mielletään usein vain mies- tai naissukupuoleksi. Stereotypiat miehenä ja naisena olemisesta elävät vahvasti. Usein näihin kahteen muottiin mahtumattomat ihmiset unohtuvat tai jäävät näkymättömiksi.

Tämä blogi perustuu kyselyyn ”Sukupuolinäkökulman huomioiva toiminta ja sen tarve Siun sote-alueella”. Teimme sen ViaDia Joensuu ry:lle sosionomiopintoihimme kuuluvana kehittämistyönä vuoden 2017 alussa.  

Kyselyyn vastasi 30 sosiaali- ja terveysalan toimipaikkaa, joista valtaosa arvioi tekevänsä sukupuolinäkökulman huomioivaa tai eri sukupuolille suunnattua työtä. Useimmat vastaajista kertoivat, että asiakkaan yksilöllinen kohtaaminen pitää automaattisesti sisällään sukupuolinäkökulman huomioimisen. Vastaajat kuitenkin ilmaisivat joko tietoisesti tai tiedostamattaan myös kaavamaisia eli stereotyyppisiä ajatuksia sukupuolesta.

On olemassa vain mies- ja naissukupuoli. Vastauksissa sukupuoli useimmiten jaettiin miehiin ja naisiin tai sukupuoli unohdettiin kokonaan. Vaikka vastauksessa ei olisi suoraan käytetty miehet ja naiset -termejä, vastausten kieliasuista pystyi päättelemään kaksijakoisen sukupuolikäsityksen. Esimerkiksi sanavalinnat “toinen sukupuoli” ja “kumpikin sukupuoli” eivät jätä tilaa sukupuolensa moninaisesti kokeville ihmisille.

”Kummallakin sukupuolella on oma problematiikka suhteessa päihteisiin.” (Vastaajan kommentti)

Miehet ja naiset toimivat ja ajattelevat eri tavoin. Sen lisäksi, että sukupuoli miellettiin miehiksi ja naisiksi, heidän myös oletettiin ajattelevan ja toimivan sukupuolelleen ominaisella tavalla.

“No miehet ja naiset ovat vaan niin erilaisia ajatusmaailmaltaan!” (Vastaajan kommentti)

Miehiä ja naisia kiinnostavat eri asiat. Vastaajien mukaan miehiä ja naisia kiinnostavat eri asiat. Esimerkiksi naisten ryhmien sisältö poikkeaa perustavanlaatuisesti miesten ryhmien sisällöstä. Miesten kuvattiin kaipaavan konkreettista tekemistä, kun taas naisten kerrottiin saavan aikansa kulumaan myös keskustellen.

“Miehet eivät halua osallistua pitsinypläykseen.” (Vastaajan kommentti)

Yhteenvetona kyselyn vastauksista toteamme, että asiakaslähtöisyys ja yksilöllisyys ovat tärkeitä asiakastyön lähtökohtia. Samalla myös sukupuolen moninainen ymmärtäminen on tärkeää. Jäimme pohtimaan, ovatko stereotyyppiset sukupuoleen liittyvät rooliodotukset niin tiedostamattomia, että niitä tuo ilmi jopa tahtomattaan.


Nyt on gerontologisen sosiaalityön aika!

Riitta-Liisa Kinni työskentelee sosiaalityön yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopistossa


Gerontologinen eli vanhussosiaalityö on nostanut päätään: on tullut uusia tehtäviä ja uutta tutkimusta. Myös sosiaalityön opiskelijat ovat kiinnostuneita tästä erityisalasta ja tekevät siitä oppimistehtäviä ja opinnäytetöitä. Sivuaineena opiskellaan gerontologiaa Avoimessa yliopistossa.
Itä-Suomessa etenkin Pohjois-Karjalassa nykyisen Siun soten alueella on tunnistettu gerontologisen sosiaalityön tarve palvelujärjestelmässä. Pohjois-Savossa ei ole saatu liikkeelle gerontologisen sosiaalityön kehittämishankkeita samalla tavalla kuin muilla alueilla. Ylä-Savossa toimeen on nyt tartuttu ja kotona asumisen tuen yksikköön on palkattu gerontologinen sosiaalityöntekijä.
Mitä virkaa gerontologisella sosiaalityöllä sitten on ikääntyneiden palveluissa? Ikääntyminen ei poista sosiaalisen asiantuntijuuden alueelle kuuluvia ongelmia ihmisten elämästä. Lisääkin niitä tulee. On toimeentulo-ongelmia ja etuuksia koskevan tiedon puutetta. On yksinäisyyttä ja hajanaisia sosiaalisia verkostoja. Vanhus voi kohdata kaltoinkohtelua, päihde-, mielenterveys- sekä parisuhdeongelmia. Sairaudet ja toimintakyvyn aleneminen voivat aiheuttaa tarpeita palveluihin ja asumisen järjestelyihin.
Sosiaalityöntekijä toimii yhteistyössä ikääntyneiden, heidän omaistensa ja muiden ammattilaisten kanssa muuan muassa edellä kuvattujen pulmallisten elämäntilanteiden ratkaisemisessa. Sosiaalityöntekijöillä on tietoa yhteiskunnan rakenteista ja yhteisöistä, perheistä, verkostoista, vuorovaikutuksesta ja oman alansa juridiikasta sekä taitoa työskennellä niiden parissa. Heillä on myös eettistä osaamista ja taitoa tuottaa tietoa sekä käyttää sitä kehittämiseen ja vaikuttamiseen. Gerontologisella sosiaalityöntekijällä olisi luonnollisesti suotavaa olla myös gerontologista asiantuntemusta ja osaamista.
Kotona asumisen tukemisen yksikkö ja muut sen kaltaiset yksiköt, joissa sosiaalityö on osa moniammatillista työskentelyä, ovat sopivia paikkoja gerontologiselle sosiaalityölle nykyisissä ja tulevissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Miksei kyseeseen voisi tulla sosiaalityön oma yksikkökin. Paikan tulee kuitenkin antaa mahdollisuudet joustavaan monialaisen yhteistyöhön. Paikan täytyy luonnollisesti olla sellainen, että gerontologisen sosiaalityön palvelut ovat helposti asiakkaiden ja heidän omaistensa tavoitettavissa. Lisäksi paikka arvostaa oman alan gerontologista erikoisosaamista ja motivoi työn kehittämiseen.
Myös harvaan asuttujen alueiden pulmat tulevat esille Itä-Suomen alueella ja niiden myötä digitalisaation haasteet ja mahdollisuudet. Maaseudulla asuville ikääntyneille on mahdollista järjestää digitaalisia palveluja. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että ikääntyneillä on käytössään tekniikkaa ja että he osaavat käyttää sitä.
PoSoTe:n ikääntyneiden palveluiden sisältöryhmässä gerontologisen sosiaalityön merkitys ja mahdollisuudet ymmärretään. Toivottavasti sen konkreettinen paikkakin löydetään, sillä gerontologisen sosiaalityön aika on nyt!
 

Lapsia, nuoria ja perheitä – kuullaan ja kuunnellaan

Katja Saukkonen työskentelee Etelä-Savon LAPE-muutosagenttina


Etelä-Savon LAPEssa kehitetään palveluja kuulemalla lasten, nuorten ja perheiden ajatuksia ja palvelukokemuksia. Kuntien LAPE-työryhmät järjestävät asukastilaisuuksia ja tapahtumia. Hankekoordinaattorit jalkautuvat lasten, nuorten ja perheiden arkiympäristöön: päiväkoteihin, kouluihin, perhekahviloihin ja -kerhoihin.
Perheet, järjestöihmiset ja ammattiauttajat kehittävät rinta rinnan vanhemmuuden tukea, eroauttamisen palveluita ja perhetyötä. Nuorten vaikuttajaryhmä, perheparlamentti ja asiakasraati tulevat olemaan uusia maakunnallisia osallisuuden muotoja. Asukas voi olla mukana monella eri tavalla: osallistumalla tapaamisiin, kirjoittamalla tai kertomalla kokemuksistaan, toimimalla havainnoija-asiakkaana, toimimalla kehittäjävanhempana tai osallistumalla neuvonantajaryhmään.
Muutosagenttina kuulen tärkeistä lasten ja perheiden arkeen vaikuttavista asioista. Arjessa kaivattaisiin esimerkiksi äitien ja isien ryhmiä sekä mahdollisuuksia spontaaniin toisten tapaamiseen. Tarvitaanko aina ammattilaista valvomaan kokoontumisia? Lapsen on päästävä kesken koulupäivän oikomishoitoon bussilla myös pienestä kunnasta. Voisiko neuvolatarkastuksen hoitaa joskus päiväkodissa hoitopäivän yhteydessä? Tuetaanko vanhemmuutta parhaiten tarjoamalla palvelua ainoastaan virka-aikaan? Mitä tarkoittaa vanhemmuuden tukeminen koulun arjessa?
LAPEssa kehitetään palveluja yhdessä. Poliittisten päättäjien kanssa pohditaan, millä tavoilla lapsi- ja perheystävällistä toimintakulttuuria omassa organisaatiossa tai kunnassa edistetään. Etelä-Savossa on noussut keskusteluun muun muassa maksuton päivähoito ja kouluruokailuun panostaminen. 
Ammattilaiset tarvitsevat uudenlaisia tapoja tehdä työtä ja tarjota palveluja. Tavoitteena on koota niin julkisen, kolmannen sektorin kuin yksityisen puolen ammattilaisia yhteiseen työhön perheen kanssa. Palveluohjaus ja perheen vastuutyöntekijän nimeäminen ovat keinoja helpottaa perheiden asiointia. On päästävä irti palvelusta toiseen lähettämisestä. Erityispalvelut tulee saada helposti ja oikea-aikaisesti.
On tärkeää tukea koko perhettä, ei vain yhtä sen jäsentä. Perheen läheisverkostolla, esimerkiksi isovanhemmilla ja ystävillä on usein keskeinen rooli perheiden arjessa.
Tavoitteena on parantaa ammattilaisten vuorovaikutusta lasten, nuorten ja perheiden kanssa. Yksi tapa siihen on lapset puheeksi -keskustelu, johon on koulutettu ja koulutetaan laajasti päiväkotien, koulujen ja perheiden palveluiden työntekijöitä.
Osaamisen lisäksi kyse on asenteesta ja yhteisestä vastuunottamisesta palvelukokonaisuudesta. Lapset kaipaavat läsnä olevaa ja luotettavaa aikuista ja perheet heitä kuulevaa ja kunnioittavia työntekijöitä.
Lue tästä lisää LAPE-kärkihankkeesta 

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Koira ja muut eläimet hyvinvointitöissä

valokuva: Mari Voutilainen

Silva Tedre on joensuulainen tutkija, tietokirjailija ja koirankasvattaja

Sosiaalialan ammattilaiset ovat tuon tuostakin työssään kasvotusten eläinten kanssa. Mitä tehdään laitokseen siirtyvän miehen akvaariolle? Huolehtiiko kotihoito vanhuksen kissasta? Voidaanko toimeentulotukea myöntää asiakkaan koiran tarpeisiin? Uskallanko mennä asiakkaan luokse, kun siellä on vihainen koira?

Eläimen merkitys asiakkaalle usein ymmärretään, mutta eläimen asema sosiaalialan päätöksenteossa ja työssä on epäselvä. Uusi ja epäselvä on myös eläimen asema hyvinvointialojen ammattilaisten työapuna Suomessa.

John Locke julisti 1700-luvulla eläinten kehittävästä vaikutuksesta lapsiin. Lapselle tulisi antaa koira, orava, lintu tai muu eläin huolehdittavaksi. Nyttemmin tutkimuksinkin on osoitettu luonnon ja eläinten hyvinvointivaikutuksia. On osoitettu fysiologisia vaikutuksia aivojen toimintaan, sydämen sykkeeseen, verenpaineeseen, lihasten jännitykseen. Luontolähtöisissä green care -ajatteluun perustuvissa työmenetelmissä kasveja ja eläimiä käytetään tietoisesti apuna hyvinvointityössä. Mukana on esimerkiksi kissoja, kanoja, undulaatteja, lampaita, kilpikonnia ja alpakoita.

Eläinavusteisesta toiminnasta puhutaan, jos toiminta on vapaaehtoista ja satunnaista. Eläinavusteisesta terapiasta on kyse silloin, kun toiminta on pitkäjänteisen tavoitteellista, eläin on keskeinen osa hoitoprosessia, ohjaaja on hyvinvointialan ammattilainen ja eläin on koulutettu tai arvioitu soveltuvaksi avustajatyöhön.

Kenties kaikkein läheisin eläin ihmiselle on koira. Koira ja ihminen ovat eläneet yhdessä yli 10 000 vuotta. Tällä hetkellä Suomessa on ainakin yksi koira noin joka toisessa kotitaloudessa. Koira hankitaan usein lemmikiksi, mutta koira toimii myös monenlaisessa hyötykäytössä. Vahtimisen, metsästämisen ja paimentamisen lisäksi koiria työskentelee opas-, huume-, etsijä-, pelastus- ja homekoirina. Meillä on syövän tunnistajia, diabetesvahteja, lukukoiria, kaverikoiria.

Eläinavusteisessa terapiassa koiria työskentelee Suomessa muun muassa opetus- ja kasvatusaloilla, fysioterapiassa, psykoterapiassa, muistisairaiden hoidossa, toimintaterapiassa ja lastensuojelussa.
Eläinavusteinen toiminta muuttaa hyvinvointikäsitystä ja hyvinvointityön konkreettista sisältöä. Työhön tulee elementtejä, joita ei ole osattu kuvitella sinne kuuluvan, sillä myös eläin vaatii huolenpitoa, aikaa ja huomiota. 

Eläinavusteinen toiminta haastaa hyvinvointityön ammattilaiset pohtimaan aiempaa laajemmin toimintansa lähtökohtia, tavoitteita ja työn tekemisen ja vaikuttamisen tapoja. Se haastaa ammattilaisten omat ihmis-, luonto- ja ympäristökäsitykset. Onko ihminen muiden eläinten yläpuolella vai vain yksi eläinlaji muiden joukossa?

Syvimmillään on kyse kaiken elävän kunnioittamisesta sosiaalikulttuurisessa ja fyysisessä ympäristössään. Vielä syvemmälle päädytään, jos tunnustetaan jokaisen eläimen itseisarvo. Silloin joudutaan kysymään, onko ihmisellä oikeus – ja millä ehdoin – käyttää eläimiä hyväkseen oman hyvinvointinsa lisäämiseksi.